Max Meckelborg

Aloitin taijin harrastuksen vuonna 2008. Nuorempana olen treenannut hieman judoa ja useita vuosia kung-fua, jonka parissa sainkin aikoinaan ensi kosketuksen taijin 24-liikkeen sarjaan. Opettajanani ovat toimineet Kuopion Taijiquan ry:n omat 'pitkän linjan' valmentajat; Tarmo, Sirpa ja Outi sekä Kati. Vuosien aikana olen käynyt erinäisillä leireillä, mm. Suomen Wushu-liiton opettajaohjausleireillä, joilla olen saanut opetusta suoraan shifu Zhang Fangilta.

Viime vuosina olen myös lisännyt terveys Qigong harjoitteita sekä eri qigong sarjojen opettelua. Suoritin syksyllä 2018 Pohjoismaiden yhteisen ensimmäisen terveys Qigon Foorumin yhteydessä 2.Duan sertifioinnin terveys qigongin saralla.

Taijissa kuin qigongissa minun päällimmäisenä tarkoituksenani on opettaa, mielenkiintoisten ja oikeiden liikesarjojen lisäksi, terveyden ylläpitämistä ja edistämistä.

Haluan antaa seuramme kursseille osallistuville mahdollisuuden opetella ja tehdä lajien harjoitteita yhdessä sekä haluan antaa myös kaikille eväitä itsenäiseen tekemiseen. Minua kiehtoo myös itseni kehittäminen ja haastaminen sekä joskus jopa itsensä ylittäminenkin.

Tervetuloa siis kaikki mukaan taijin ja qigongin rajattomaan maailmaan!