KUOPION TAIJIQUANIN PARIHARJOITTELULEIRI 22. - 23.8.2020
(Muutoksia aiempaan!!!)
Viikonlopun pariharjoitteluleiri lähestyy ja 7 henkeä tulossa Kuopiosta eli leiri toteutuu. Joitakin muutoksia joudutaan tekemään koronasta johtuen.

Eli pidämme pariharjoitteissa samat parit ja näytän tekniikat vain yhden parin kanssa. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tullaan tekemään runsaasti taijiquanin kahdestaan tehtävää miekkaparisarjaa eli puumiekka mukaan tai vastaava. Tuishoun ja sisäisen voiman harjoitteiden lisäksi luvassa fajingia eli räjähtävän voiman harjoittelua eikä unohdeta avaavia ja tasapainoittavia harjoitteita/meridiaanivenytyksiä. Monipuolinen viikonloppu tulossa.

Leiripaikkana Kuopionlahti ja pidetään peukkuja että sää suosii. Pienestä sateesta ei säikähdetä. Myös aikatauluihin tullut pieniä muutoksia.

LA 22.8 klo 12:00 – 17.00 (välissä noin 30 min tauko sekä muutama pienempi, omat eväät mukaan ja juomista paljon)

SU 23.8 klo 9:30 – 13.00 (välissä pieniä taukoja)

Tarmon ja Kaijun luona Kuopionlahdella voi käydä välillä tyhjentymässä sekä täyttää vesipulloa.

Tällä kertaa pidämme taijiquanin pariharjoitteluun ja sisäisen voiman kuulosteluun keskittyvän leirin ulkosalla Kuopionlahdella. Mukaan voivat tulla kaikki kehoa aukaisevasta, rentoutta lisäävästä ja taijiquanin olem