Yhteystiedot

Viuhkan kuva

Tarmo Hakkarainen

Kiinnostuin itämaisistä lajeista kamppailutaitojen myötä. Aloitin karaten vuonna 1987 (musta vyö) ja aikidon vuotta myöhemmin (ruskea vyö). Ensimmäinen kokemukseni taijihin oli Kuopion Karateseuran kesäleirillä 1991 ja vuotta myöhemmin aloitinkin harjoittelun.

Taijissa minua kiehtoo tapa miten sen rennot ja pyöreät liikkeet yhdistyvät terveysharjoituksissa ja kamppailutaidossa. Hitaan ja keskittyneen liikkeen tuottama kokonaisvaltainen hyvä olo ja rentoutumisen tunne kannustaa minua jatkamaan harjoittelua.

Opetuksessa korostan rentoutta, hengitystä, hyvää vartalon asentoa sekä kehon aistimista paikaltaan ja liikkeestä. Taija ei voi kuitenkaan harjoitella ilman hyvää perustekniikkaa, joten liikkeiden ulkoisen muodon opettamisella on suuri osuus harjoituksissa. Kamppailusovellutusten näyttäminen opetustilanteessa on minusta tärkeää, mutta niiden varsinainen harjoittelu on mahdollista Kuopiossa vasta jatkotason paritekniikkaharjoituksissa.

On oikeastaan harmi, että niin monet taijia kokeilevat lopettavat liian pian. Keholta menee tietty aika asioiden poisoppimiseen ja uuden totutteluun. Useat säännöllisesti harrastavat ovat sanoneet 1,5 - 3 vuoden jälkeen, että tältäkö se taiji tuntuukin. He ovat tunteneet tilan, jossa liike, keho ja mieli ovat yhtä. Alussa tämä tunne tulee pienessä ja yksinkertaisessa liikkeessä ja harjoittelun myötä sen saa useammin esille. Keho ja mieli rauhoittuu, tunnetaan sisäinen voima.

Harjoitteluani olen syventänyt chi kungilla ja taolaisilla terveysharjoitteilla (taojooga), joita käytän myös harjoituksissa, sekä kouluttautumalla shiatsuhierojaksi. Oman kokemuksensa on antanut taijissa kilpaileminen vuosina 1995-2000. Suomi on menestynyt kansainvälisissä kisoissa hyvin ja Kuopioonkin tuli kaksi kultaa vuoden 1998 Euroopanmestaruuskisoista Ateenasta. Naisten sarjan voitti voitti Katri Helppi ja miesten sarjan allekirjoittanut.

Syksyllä 2006 aloitin taijiyrittäjyyden. Tarjoan mm. taijista ja chi kungista kursseja ja työpaikkaliiikuntaa sekä shiatsuhierontaa.Toimintaani voit tutustua: www.tarmohakkarainen.net